Tervetuloa tutustumaan Comatecin Puolan toimipisteeseen, jossa vankka insinööritietämys, innovointi ja luovuus kulkevat käsi kädessä!
Vuonna 2009 Comatec Poland aloitti mekaniikka- ja sähkösuunnittelun teollisuusyrityksille tehden pian yhteistyötä tunnettujen kansainvälisten tuotemerkkien kanssa sekä Puolassa että ulkomailla. Vuosien varrella Comatec Poland onkin kerännyt valtavasti teknistä tietämystä tutkimalla eri teollisuudenaloja ja ymmärtäen loppukäyttäjien tarpeita.
Comatec Poland liittyi Comatec -konserniin 2016 ja on kasvanut pienestä neljän hengen tiimistä omistautuneeksi ja lahjakkaaksi sadan ammattilaisen joukoksi.
– Olemme aloittaneet pienellä tiimillä laajentaen systemaattisesti toimintaamme sitä mukaa, kun olemme saaneet kokemusta ja tietämystä, sanoo Comatec Polandin toimitusjohtaja Elzbieta Helminen.
– Projektimme muuttuvat päivä päivältä monipuolisemmiksi ja haastavammiksi, ja ne vaihtelevat modernisoinnista ja asiakasvariaatoista teknisen dokumentaation luomiseen ja myös aivan uusien konseptien ja tuotteiden kehittämiseen.
Organisaatio on jaettu neljään aktiiviseen tiimiin, joista jokainen on erikoistunut eri toimialalle.
– Meillä on Transportation-tiimi, joka suunnittelee ajoneuvoja sekä kiskoille että teille; osaamiseen kuuluvat linja-autot, kuorma-autot ja muu liikkuva kalusto. Heavy Vehicles -tiimi suunnittelee isoja koneita rakentamiseen, kaivostoimintaan ja maatalouteen ja Industrial Machinery -tiimi, jossa suunnitellaan materiaalinkäsittelyjärjestelmiä, työstökoneita ja tuotantotekniikkaa. Ja viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä, Expert Services -tiimi, joka tarjoaa korvaamatonta tukea sähkö-, elektroniikka- ja lujuuslaskelmissa.
Comatec Polandin toimipiste Wroclawin kaupungissa, jota sanotaan yhdeksi Puolan suurimmista ja kauneimmista kaupunkimaisemista. Lähellä sijaitsee myös tunnettu teknillinen yliopisto, jonka kanssa Comatec Poland tekeekin paljon yhteistyötä.
Wrocklawin toimipisteelle on tunnusomaista varsin eloisa ja ystävällinen ilmapiiri. Kun astuessasi hiljaiseen toimistoon näet ensimmäisenä suunnittelutyötä tekevien keskittyneet ilmeet, siirtyessäsi peremmälle kuulet vilkasta keskustelua taukotiloista, jossa vaihdetaan ajatuksia ja kokemuksia ison pöydän ympärillä, usein pienten herkkujen äärellä. Mikä olisikaan parempi tapa vaalia työkaveruutta ja juhlia saavutuksia ja tärkeitä hetkiä kuin pala hyvää kakkua!
– Voimme ylpeinä sanoa, että organisaatiossamme yhdistyvät huikea insinööritaito ja lämmin, osallistava työympäristö. Comatec Poland on enemmän kuin pelkkä yhtiö – se on perhe, jota yhdistää intohimo tekniikkaan.
Tämä on toinen osa juttusarjasta, jossa esitellään Comatecin kansainväliset toimipisteet Virossa, Puolassa, Romaniassa ja Ruotsissa.
Comatec Poland