Suomen ensimmäiset koneturvallisuus-partnerit on sertifioitu. Partneriyritysten läpikäymä kansainvälinen sertifiointiohjelma koostui Siemensin järjestämistä työpajoista ja Technischer Überwachungsvereinin (TÜV SÜD) sertifiointikokeesta. TÜV SÜD on riippumaton kansainvälinen tarkastuslaitos, jonka koneturvallisuussertifioinnin on läpäissyt Suomessa vain harva toimija. Sertifiointiin johtaneet työpajat ja koe järjestettiin vuoden 2021 aikana.
”Sertifioinnin aikana osallistujien tietämystä testattiin monipuolisesti. Sertifikaatti todentaa, että henkilö tuntee sekä turvallisuutta koskevan sääntelyn että tekniikan ja järjestelmäarkkitehtuurin”, Siemensin turvaratkaisuista vastaava asiantuntija Janne Niemeläinen toteaa.
Sertifioinnin Comatecin osalta suorittanut suunnitteluinsinööri Jussi Purtilo kertoo, että työpajat vahvistivat hänen käsitystään erityisesti siitä, kuinka tärkeää on tehdä riskinarviointia jo suunnittelun alkuvaiheista lähtien. Työpajat tarjosivat myös uusia näkökulmia eri ohjelmointi- ja testaustyökaluista, dokumentaatiosta sekä turvajärjestelmän määrityksistä. Edellytyksenä sertifikaatin suorittamiselle oli kolmen vuoden työkokemus vähintään kahden eri turvatekniikan projektin parissa.
Jussi Purtilo kuvailee työpajoihin osallistumista monella tapaa hyödylliseksi kokemukseksi.
”Vaatimustaso oli mielestäni sopiva. Tehtävien suorittamiseen vaikutti huomattavasti omat ammatilliset lähtökohdat ja aihealuekohtainen osaaminen. Osassa tehtäviä käsiteltiin itselle uudempia asioita ja osassa vastaavasti oltiin lähempänä omaa työnkuvaa”, Purtilo toteaa.
”Riskienarvioinnista avautui uusia ajattelumalleja, jotka tukevat suunnittelua uusissa projekteissa. Hyödyllistä tietoa oli myös syventävä katselmus standardeihin. Työpajojen myötä turvasuunnittelun ohjelmistotyökalut, kuten TIA Portal, tulevat entistä enemmän omaankin käyttööni”, Purtilo jatkaa.
Purtilo uskoo, että sertifikaatti lisää asiakkaiden luottamusta sen suorittaneita ammattilaisia kohtaan.
”Kun pidämme suunnittelun lähtökohtina turvallisuuden ja käytettävyyden, asiakas tietää saavansa meiltä luotettavan ja parhaan mahdollisen ratkaisun”, Purtilo sanoo.
”On hyvä, että ihmiset kiinnittävät entistä enemmän huomiota turvallisuuteen monessa eri portaassa koneen koko elinkaaren ajan. Nyt Siemensillä on tarjota entistä vahvempaa osaamista partnereiden kautta”, Siemensin turvaratkaisuista vastaava asiantuntija Janne Niemeläinen toteaa.
Myös Comatec Automation Oy: toimitusjohtaja Tero Kosonen pitää Siemensin koneturvallisuus –partneruutta hyvänä asiana.
”Meillä on pitkä kokemus ja kattava osaaminen tuotantolaitteiden suunnittelusta, teollisuusautomaatiosta, koneturvallisuussuunnittelusta ja näihin liittyvistä ratkaisutoimituksista. On hienoa saada syvennettyä jo pitkään jatkunutta Siemens-yhteistyötä myös koneturvallisuuden osalta. Sertifioitumalla pystymme entistä paremmin osoittamaan asiantuntemuksemme tason”, Kosonen toteaa.
”Turvallinen kone on loppukädessä myös taloudellisesti tuottavampi. Jo Siemensin perustaja Werner von Siemens sanoi aikoinaan, että onnettomuuksien ehkäisy on sekä inhimillinen velvoite että taloudellinen tukipilari”, Niemeläinen summaa.