Comatec kokoaa vahvan paikallisen osaamisen ja valtakunnalliset asiantuntijapalvelut saman katon alle

Comatecin toimipisteissä Imatralla ja Lappeenrannassa työskentelee lähes 50 eri suunnittelunalojen osaajaa.

Comatec -konserniin kuuluva Comatec Automation tarjoaa Kaakkois-Suomessa täyden palvelun teollisuusautomaatioratkaisuja sekä kattavia mekaniikka-, sähkö- ja automaatiosuunnittelupalveluja lukuisille toimialoille. Vahvan paikallisen osaamisen lisäksi asiakkailla on käytössään Comatecin valtakunnallisen asiantuntijaverkoston palvelut.

Comatecin toimipisteissä Imatralla ja Lappeenrannassa työskentelee lähes 50 eri suunnittelunalojen osaajaa. Asiakasyritykset puolestaan edustavat lukuisia toimialoja metsä-, teknologia- ja terästeollisuudesta aina kaivosalan toimijoihin ja elintarviketeollisuuteen asti.

– Olemme onnistuneet rakentamaan pitkäaikaisia kumppanuuksia alueen yritysten kanssa, minkä vuoksi meille on vuosien varrella kehittynyt hyvä käsitys asiakkaidemme prosesseista, toimintatavoista ja tavoitteista. Olemme ketterä toimija pienissä suunnittelutoimeksiannoissa, mutta meiltä löytyy hartioita hyödynnettäväksi myös kokonaisvaltaisissa laitosmodernisoinneissa ja muissa laajoissa projekteissa, Comatec Automation Oy:n toimitusjohtaja Tero Kosonen kertoo.

Suunnittelun tavoitteena turvallisuuden parantaminen ja tuotannon tehostaminen

Comatecin palveluvalikoima kattaa erilaiset teollisuusautomaatioratkaisut tuotantolinjojen modernisointeihin sekä tuotannon ylläpitoon ja laitosten kunnossapitoon liittyvän mekaniikka-, sähkö- ja automaatiosuunnittelun.

– Tyypillisesti suunnittelutoimeksiantomme lähtevät asiakkaidemme tarpeesta tehostaa tuotantoprosessia tai uudistaa tuotantolinjaa, mutta tänä päivänä myös turvallisuus ja ympäristöasiat toimivat kimmokkeena monille projekteille. Meillä on paikallisesti paljon monipuolista osaamista, mutta esimerkiksi koneturvallisuuteen liittyvissä projekteissa teemme yhteistyötä Comatecin muiden asiantuntijoiden kanssa, Kosonen sanoo.

Luottamus on pitkäaikaisten kumppanuuksien perusta

Liiketoimintapäällikkö Harri Haavisto vastaa Comatecilla suunnittelupuolen töistä Imatralla ja Lappeenrannassa. Myös hän mainitsee Comatecin vahvuudeksi valmiuden tarttua nopeasti ja asiakaslähtöisesti niin pienempiin suunnittelutöihin kuin pidempiin toimeksiantoihin tai projekteihin.

– Asiakkaamme arvostavat joustavaa tapaamme toimia ja selkeitä käytäntöjämme hankkeiden läpiviennissä alusta loppuun aina tarjouskyselyistä dokumentointiin saakka. Tärkeintä on kuitenkin ajan myötä rakentunut luottamus – teemme työmme ammattitaitoisesti, sovitussa aikataulussa ja asiakkaan tavoitteita tukien, Haavisto kuvailee.

– Perinteisesti olemme toimineet apukäsinä kiireellisissä pikkuhommissa, ja sellaisena olemme edelleen kilpailukykyinen kumppani monille eri toimialoja edustaville asiakkaillemme. Viime vuosina olemme kuitenkin määrätietoisesti kasvattaneet osaamistamme myös projektiluontoisen liiketoiminnan laajentamiseksi, ja esimerkiksi erilaisissa tuotannon tehostamiseen tai energiatehokkuuden lisäämiseen liittyvissä hankkeissa osaamisemme pääsee parhaiten esiin. Verkostomme kautta meillä on valmiuksia toimia lähialueiden lisäksi myös muualla Suomessa, hän lisää.

Comatec Automation

Comatecissa hyödynnetään joustavasti eri suunnittelutyökaluja

Comatecissa on aina satsattu myös ohjelmisto-osaamiseen – erilaisia suunnittelutyökaluja on hyvin saatavilla ja henkilöstöllä kokemusta niiden käytöstä. Joustavuus työkalujen suhteen tarkoittaa, että Comatecin suunnitelmat ovat helposti integroitavissa asiakkaan järjestelmiin. Lähtötiedot poimitaan tarvittaessa vaikka vanhoista piirustuksista tai suunnittelualue voidaan skannata 3D-skannerilla pistepilveksi.

– Korona-aika viimeistään osoitti myös sen, että suunnittelutyötä todellakin pystyy tekemään paikkariippumattomasti. Toisaalta nautin kyllä siitäkin, että voin tarpeen tullen käydä asiakkaan luona itse näkemässä ja kokemassa työn alla olevan koneenosan tai tuotantolinjan. Ja asiakkaiden kanssa kasvotusten tehtävä yhteistyö on sekin työn parhaita puolia, Haavisto toteaa.

 

Teksti: Marianne Valta

Comatec Automation Finland

Tero Kosonen

Automation Solutions

CEO

+358 50 443 2676