Osaava hankintapalvelu ja laadukas projektinhallinta tuovat merkittäviä säästöjä projektin kustannuksiin ja varmistavat aikataulun toteutumisen

Suuret asiakasprojektit edellyttävät laaja-alaista osaamista ja tuntemusta eri toimialoista sekä niiden kehittämisestä. Comatec tarjoaa asiakkailleen yksilöllisen tarpeen mukaan räätälöityjä projektinhallintapalveluja, joissa yhdistyy vahva projektiosaamisemme, asiantuntijatiimimme sekä liiketoimintaymmärryksemme. Ulkoistamalla esimerkiksi projektin hankinnat, asiakkaamme voi keskittyä oman liiketoimintansa ydinalueisiin, luottaa tilaamansa palvelun laatuun sekä säästää projektikustannuksissa.

Comatec ja ydinjätehuollon asiantuntijayhtiö Posiva Oy solmivat maaliskuussa 2020 yhteistyösopimuksen käytetyn polttoaineen siirtoon tarkoitetun kapselin siirto- ja asennusajoneuvon (KSAA) suunnittelusta, valmistuksen valvonnasta, käyttöönotosta, projektinjohdosta ja hankintojen tukemisesta. Laitteen vastuullisena käyttäjänä tulee olemaan Posiva. Tähän päivään mennessä projektista on toteutettu kaksi suunnitteluvaihetta ja käynnissä on projektiin liittyvät hankinnat sekä valmistusvaihe.

Hankinta pysyy tiukasti tavoitteissaan poikkeustilanteesta huolimatta

Hankinnan tavoitteena projektin ensimmäisessä vaiheessa oli ajoneuvon pääkomponenttien toimittajakartoitus, kilpailutus ja toimittajien valintasuosituksen anto asiakkaalle. Lisäksi tehtiin alustava kartoitus itse ajoneuvon valmistajiksi soveltuvista konepajoista.

Toimiva yhteistyömalli erinomaisten tuloksien takana

Yhteistyö sekä Comatecin tiimien välillä, että asiakkaan kanssa on ollut sujuvaa. Yleensä hankinta ei ole niin läheisessä yhteistyössä suunnittelun kanssa kuin Comatecin mallissa, sillä hankinnoista vastaava taho on usein toisesta organisaatiosta. Samassa organisaatiossa ja suunnittelutiimin läheisyydessä toimiva hankintamme pystyy reagoimaan muutoksiin ja ongelmatilanteisiin tavanomaista nopeammin. Sujuva kommunikaatio onkin tärkein asia suurissa projekteissa, jos ylimääräisiltä kuluilta halutaan välttyä.

Laadukas projektinhallinta on noussut edukseen myös asiakkaalta kerätyssä palautteessa. Harri Heikkilä on varmistanut toimillaan ja aktiivisuudellaan, että hankinta etenee niin nopeasti kuin se on mahdollista. Lisäksi hän pitää keskusteluyhteyttä yllä Comatecin ja valittujen toimittajien välillä, mikä on helpottanut suunnittelun ongelmien ratkomista.

“Harri on osallistunut suunnittelun viikkopalavereihin, jotta oleellinen tieto on ollut koko ajan hankinnan saatavilla. Tämä järjestely on oleellisesti auttanut koko projektihanketta pysymään aikataulussa”, huomauttaa projektin myynnissä ja teknisen tuen roolissa Comatecissa toimiva Andrei Kotliar.

EPCM-palvelumallissa (Engineering, Procurement and Construction Management) Comatec toimii kokonaisvastuullisena projektikoordinaattorina. Vastaamme toimituskokonaisuuden perussuunnittelusta, tarjouspyynnöistä, sopimusneuvotteluista, teknisestä toteutuksesta ja valvonnasta. Myös laitoksen käyttöönotto ja koulutus kuuluvat toimituskokonaisuuteen. Palvelumallin etuja asiakkaalle ovat esimerkiksi jopa 10–20 prosenttia pienemmät kokonaiskustannukset kuin perinteisessä EPC-mallissa, parempi kontrolli projektikokonaisuuteen ja selkeät vastuualueet.