Kierto­talous

Kiertotalouden ratkaisuissamme keskitymme edistyksellisten ja kestävien energiaratkaisujen suunnitteluun, kuten jätteenpolttokattiloiden ja voimalaitosten kehittämiseen. Tarjoamme laajan valikoiman palveluja, jotka kattavat kaiken investointihankkeiden konsultoinnista ja esisuunnittelusta prosessisuunnitteluun ja tuotannon tehostamiseen.

Miksi ostaa meiltä?

Ajantasainen osaaminen
Asiantuntijoidemme vankka osaaminen sekä kokemuksen että jatkuvan kouluttautumisen kautta varmistaa projektisi onnistumisen.
Yhteistyökyky
Olemme joustava, ihmisläheinen ja yhteistyökykyinen kumppani lähellä ja kansainvälisesti, ihmiseltä ihmiselle.
Sopivasti skaalautuva
Meillä on riittävät resurssit suurtenkin projektien toteutukseen, mutta saat tarvittaessa myös pienemmän, ketterän tiimin avuksesi.
Tehokas tiedonkulku
Kommunikoimme projektin puitteissa monella tasolla varmistaaksemme, että tieto kulkee jouhevasti.

Kierto­talous

Kokonaisvaltainen lähestymistapa kiertotalouden projekteihin

Olemme osallistuneet muun muassa merkittäviin kansainvälisiin tehdasprojekteihin, joissa olemme kehittäneet innovatiivisia kiertotalousratkaisuja. Esimerkkinä tästä on maailman suurimpien jätteenpolttokattiloiden suunnittelu. Vahvuutemme on monipuolinen osaaminen, joka kattaa niin energia- ja massataselaskennan kuin kemiantekniikan ja prosessisuunnittelun. Asiakaspalautteessa korostuu erityisesti asiantuntevan henkilöstömme kykyä vastata asiakkaiden tarpeisiin, projektien aktiivinen viestintä ja korkea laatu.

Palvelumme

  • Elinkaarituki ja ympäristöpalvelut sekä muut asiantuntijapalvelut
  • Investointihankkeiden konsultointi ja esisuunnittelu
  • Kattila- ja voimalaitossuunnittelu
  • Kuljetinsuunnittelu
  • Kunnossapitosuunnittelu
  • Layout- ja laitossuunnittelu
  • Laitemäärittelyt ja mitoitukset
  • Lämpötekninen laskenta
  • Nostolaitesuunnittelu
  • Mekaniikkasuunnittelu
  • Prosessisuunnittelu
  • Putkisto- ja painelaitesuunnittelu
  • Siilo- ja säiliösuunnittelu
  • Sähkö- ja automaatiosuunnittelu
  • Tuotannon tehostaminen