Sanni on energiatekniikan diplomi-insinööri, joka haki Comatecille töihin heti valmistumisen jälkeen. Ensimmäiset puoli vuotta Sanni työskenteli vuokrafirman kautta, jonka jälkeen hän sai Comatecilta vakituisen paikan.
– Päätehtäviäni ovat painelaitelaskenta, materiaalimäärittelyt ja laskentaraporttien teko. Käytännön työ on pitkälti Excel-laskentaa ja muun muassa monenlaisten standardien kaivelua. Teemme muun suunnittelun kanssa paljon tiimityötä, joka on lyhyesti sanottuna parhaiden – tai mahdollisten – ratkaisujen etsimistä yhdessä, Sanni kertoo.
Sannin mukaan Comatecilla oppii koko ajan uutta. Hän on itse saanut myös vaikuttaa siihen, mihin alueisiin keskittyy ja päässyt kehittymään monilla osaamisalueilla. Myös Sanni pitää hyvänä asiana, että uuden oppimiseen saa aina tukea kollegoilta. Projektit ja asiakkaat saattavat olla hyvinkin erilaisia, ja tässä työssä täytyy ja saa pysyä hereillä koko ajan vaatimusten muuttuessa.
Projektityössä myös työkuorma saattaa vaihdella.
– Parasta työssäni on se, että on sopivasti vaihtelua! Työtehtävät ovat sen verran haastavia, että työ pysyy mielenkiintoisena, mutta kuitenkin aina löytyy apua, jos menee liian vaikeaksi. Olen myös saanut lisää vastuuta osaamisen karttuessa, ja samalla päässyt pohtimaan myös vaikeampia tapauksia, joita ei ole aikaisemmin tullut eteen. Pidän näistä haasteista.
– Comatec on monipuolinen työpaikka ja täällä on hyvät mahdollisuudet kehittää omaa osaamista. Oma työyhteisöni on pienehkö ja tiivis porukka hyviä tyyppejä. Terveisiä heille!
Sanni, mitä sanoisit henkilölle, joka on harkitsemassa työpaikkaa Comatecilla?
– Kannattaa kokeilla! Projekteja löytyy niin moneen lähtöön, että sama tehtävänimike taipuu tosi monenlaisiin hommiin ja mukautuu omaan osaamiseen.